Image for post
Image for post
Veljeni leijonamieli on minulle lapsuudestani rakas tarina. Äitini on aina lukenut paljon ja tämä on yksi kirjoista joiden pariin hän on minut ohjannut. Tässä Joonatan on tullut hakemaan Korppua Nangijalaan lumivalkean kyyhkysen muodossa.

Palaan kolmen viikon takaisiin tapahtumiin.

Äitini on kaatunut kaksi vuorokautta aiemmin kotonaan ja saanut vakavan avomurtuman sääreensä. Hän on ollut hoidettavana Töölön sairaalassa.

Saan iltapäivällä viestin isältäni. Äiti on yllättäen kriittisessä tilassa ja kannattaa lähteä heti sairaalaan.

Kirjoitan nopean viestin työpaikan Slackiin ja tilaan taksin.

Istun teho-osaston odotushuoneessa. Sohvan vieressä on hylly jossa on Suomen Mielenterveysseuran itsemurhaa käsitteleviä vihkosia.

Hoitaja tulee hakemaan minut.

“Tässä on tuoli. Suosittelen että istutte alas. Lääkäri kertoo teille sitten äitinne tilasta.” hoitaja sanoo.

Ajattelen että tämä on kohtaus jonka olen nähnyt lukemattomia kertoja televisiossa.

Sydän hakkaa, korvissa humisee ja katson nuorta minua vastapäätä istuvaa lääkäriä silmiin ja kysyn “Miltä vaikuttaa?”

“Potilaan perusterveys on monien sairauksien ja vaivojen takia huono. Lisäksi hänellä on vakava tulehdus. Hän oli pirteä aamulla, mutta alkoi vaikuttaa väsyneemmältä ja väsyneemmältä päivän mittaan kunnes menetti tajuntansa. Hän ei reagoi enää ärsykkeisiin, emmekä saa häntä hereille. Epäilemme että munuaiset ovat myös pettäneet. Jos sydän nyt pettää, mitään ei ole tehtävissä. On sovittu ettei hänen elintoimintojeen tueta keinotekoisesti. Ainoa mitä voimme nyt tehdä on tehdä hänen olonsa niin mukavaksi kuin mahdollista.”

Ymmärrän että lääkäri yrittää sanoa että on aika hyvästellä äitini. Saan käsityksen että nyt puhutaan jo viimeisistä tunneista.

Katson äitiäni kun hän makaa heiveröisenä teho-osaston vuoteessa, laitteiden ja letkujen ympäröimänä. Itken hiljaa ja silitän hänen ohuita hiuksiaan. Hän ei ole tajuissaan ja mietin näkeekö hän unta.

Sanon hänelle että hän on ollut hyvä äiti ja että hän on minulle rakas. Kadun etten saanut näitä sanoja sanotuksi vaikka paria päivää aiemmin, kun hän olisi yhä voinut kuulla ne.

Siirryn vielä kerran silittämään hänen hiuksiaan ja toivotan hyvää matkaa. Mielestäni näin lääkärinkin nieleskelevän.

Lähden kotiin.

Käyn nukkumaan ja muistelen Pikku Prinssiä, jota äitini luki minulle kun olin lapsi. Muistelen kettua, pellavahiuksia ja käärmettä. Mietin onko äitini jo lentämässä takaisin omalle planeetalleen, oman ruusunsa luokse.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Äitini herääkin seuraavana päivänä ja hänen kuntonsa alkaa kohentua iltaa kohti. Sama kehitys jatkuu seuraavana päivänä.

Äitini on äärimmäisen väsynyt, mutta jaksaa silti vitsailla teho-osastosta: “tämähän on varsinaista scifiä”. Muistan samalla että äitini sai minut innostumaan lapsena tieteiskirjallisuudesta antaessaan Säätiö-kirjat luettavakseni. Tällä oli merkittävä vaikutus elämääni.

Äitini vointi on parantunut jatkuvasti näiden kolmen viikon aikana. Päivä päivältä minä ja muut läheiset voimme päästää irti pelosta jonka jokainen tekstiviesti ja puhelu aiheuttaa.

Sairaalajakso tulee varmaankin olemaan pitkä, mutta kokemukseni tästä kuntoutussairaalasta ovat onneksi hyviä.

Tässä olisi myös vaalit käytävänä.

Viimeiset kolme viikkoa olen keskittynyt läheisteni ja itseni jaksamiseen. Aloitan kampanjointia hiljalleen ja varovaisesti, mutta nyt perheeni tarvitsee minua ja aion kohdistaa aikani ja käytettävissä olevan energiani heihin.

Surun ja epätoivon suosta on melkein noustu, mutta tarvitsen myös itse aikaa.

Tällä välin löydätte ajatuksiani Twitteristä ja tästä blogista.

Written by

Dad. Geek. UX Director. Democracy activist. Founder of Silakkaliike and Safepoint community. Building a collective of researchers, scientists and activists.

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store