#PysyKotona! — Hyviä kokemuksiani etätyöstä korona-aikana
Olen etuoikeutettu, sillä voin tehdä etätyötä. Meidän pelifirmassa etätyötä alettiin tekemään heti maanantaista 16.3.2020 alkaen. Ja olen tästä erittäin kiitollinen. Alkuun jännitti miten työ tulee onnistumaan. Ja muutenkin pelotti. Niin kuin meitä kaikkia. Mutta nyt ensimmäisen viikon jälkeen tuntuu siltä, että sain jopa enemmän aikaan kuin avotoimistolla. Tässä vinkkejä ja kokemuksiani, jotka jaoin alun perin Twitter-ketjussa.
Alkuun viesti toimitusjohtajille: PÄÄSTÄKÄÄ TYÖNTEKIJÄT ETÄTÖIHIN.
Jos työtä on yrityksessänne mitenkään mahdollista tehdä etänä, nyt on aika päästää irti mikromanageerauksesta ja luottaa siihen, että työntekijänne tekevät säntillisesti työnsä myös kotoa käsin. Osoittamalla tämän luottamuksen ja välittämisen työntekijöittenne turvallisuudesta, sitoutatte heidät entistä paremmin.
Teidän käsissänne on nyt mahdollisuus vaikuttaa siihen seuraako Suomi Italian mustiin tilastoihin koronakriisissä: päästämällä työntekijänne kotiin, suojelette heitä, koko yhteiskuntaa ja itseänne. Suojelette samalla myös yrityksenne mainetta.
Nyt on aika siirtyä etätöihin. Ei ensi viikolla. Ei huomenna. Vaan juuri nyt. Tietokoneet takseihin ja työntekijät turvaan. Nyt.
Jos olet työntekijänä yrityksessä jossa etätöitä ei sallita vaikka työtehtävät olisi mahdollista hoitaa kotoa käsin, ole yhteydessä työyhteisösi luottamusmieheen. Voit myös soittaa itse suoraan työsuojeluvaltuutetun neuvovaan puhelimeen: 0295 016 620 (ma-pe 9–15) tai olla yhteydessä liittoosi. Lisäksi voit kertoa toimitusjohtajalle terveiset, että mm. pormestari Jan Vapaavuori saattaa soittaa perään, jos toimari ei usko järkeä.
Nyt kun tämä on selvitetty, voidaan siirtyä niihin positiivisiin etätyökokemuksiin:
- Osittain yhteiset työtunnit auttavat: Työyhteisössäni on joustavat työajat, mutta on oltava (virtuaalisesti) paikalla ainakin 10.30–15.30 välillä, jotta kokoustaminen onnistuisi. Tehdessäni etätöitä voin levätä aamulla pidempään, jos yöunen kanssa on ollut vaikeuksia. Ja silti olen aina ajoissa “työpaikalla”.
- Videokokoukset ovat tehokkaita: Koen itse, että on ollut helpompi koota työyhteisön ihmiset videokokouksiin, kuin fyysisiin kokouksiin. Jokaisella on näissä kokouksissa myös oma tietokone edessään, joten materiaaleja on helppo esittää ja esimerkiksi visuaalisia suunnitelmia voi tehdä yhdessä lennosta. Suosittelen muuttamaan Google-kalenterin varausten oletusajaksi 45 minuuttia tunnin sijaan. Näin pysyt paremmin aikataulussa etkä ylirasitu.
- Keskittyminen on parempaa kuin avokonttorissa: Pystyn keskittymään paljon paremmin omassa työhuoneessani kotona, kuin avotoimistossa. Olen ollut mielestäni tehokkaampi kuin tavanomaisesti. Voin kontrolloida Slackin ja muiden kanavien yli tulevia keskeytyksiä paremmin. Työskentelyn Flow-tila on pysynyt paljon paremmin yllä.
- Rento aika yhdessä onnistuu myös videostriimin yli: Videokokoustyökaluja kuten Google Hangoutsia, Slackin videopuheluita ja Zoom-palvelua voi käyttää muuhunkin kuin palavereihin. Tärkeää sosiaalista aikaa työkavereiden kanssa voivat olla videoyhteyden yli tehtävät iltapäiväjumpat, kahvihetket, online-pelit ja jopa afterworkit. Avasimme myös Discord-palvelimen pelisessioita varten.
- On helpompi syödä terveellisemmin etänä ja liikkua: On helpompi valmistaa terveelliset välipalat ja lounaat kotona. Samalla aikaa säästyy vaikkapa pieniin kävelylenkkeihin, kun ei tarvitse käyttää sitä lounasannosten jonottamiseen. Suosittelenkin virkistäviä iltapäiväkävelyitä, jos ne ovat omassa etätyössänne mahdollisia. Kunhan liikutte turvallisesti, ja pidätte välimatkaa muihin ihmisiin.
- Aamupalaveri on hyvä rutiini ja tehtävätaulut pitävät kaikki kartalla: Tiimini kanssa pidettävä aamupalaverit ovat siirtyneet hyvin verkkoon. Fyysisen projektitaulun sijaan työtehtäviä edustavat post-it-laput liikkuvat nyt Trello-palvelussa. Trellossa on myös paljon kätevämpi sisällyttää tarvittavaa tietoa näihin virtuaalisiin post-it-lappuihin.
- Älä käytä pelkkää kirjoitettua viestintää: Työnkuvani vuoksi puolet päivästäni saattaa mennä videopalavereissa. Tämä tuntuu silti tehokkaalta. Mutta vielä tärkeämpää on mielestäni se, että videon yli välittyy empatiaa puheensävyn ja elekielen kautta. Nyt kun kaikilla on rankkaa, empatian välittyminen on oleellista.
- Muista rytmit ja liikunta, sillä elämä jatkuu poikkeusoloissakin: Kuten on moneen kertaan sanottu, kannattaa kiinnittää huomiota rytmeihin, ruokavalioon ja liikuntaan etätyössäkin. Olin tottunut käymään monta kertaa viikossa kuntosalilla, joten nyt on löydettävä muita keinoja pitää itsensä kunnossa. Lisäksi on tärkeää syödä terveellisesti.
- Elämme maailmanlaajuista kriisiä, ole siis lempeä itsellesi töissäkin: Nyt kun maailmassa myllertää, kannattaa myös työpäivän kesken tehdä asioita jotka kohentavat mielialaasi. Jotkut työkaverini ovat käyneet esimerkiksi tunnin mittaisilla kävelylenkeillä perheensä kanssa iltapäivisin. Ja sitten tehneet vastaavasti tuon verran pidemmän työpäivän.
- Nyt jos joskus tarvitaan mukavuutta ja huumoria töissä: On äärimmäisen mukavaa tehdä hommia olohousuissa ja villasukissa, kuunnellen kaiuttimista lempimusiikkia. Meillä oli eilen leikkimielinen Formal Friday, joten puin pikkutakin tämän uuden työunivormuni päälle. Videolla näkyy kuitenkin vain yläosa allekirjoittaneesta.
Jos haluat kysyä lisää, ota yhteyttä Twitterissä!
Johannes Koski / Housemarque