Mikä on oikeasti kohtuutonta?

Image for post
Image for post
Kuva: Johannes Koski

Kävin äsken jututtamassa Rautatientorin irakilaisia mielenosoittajia. Keskustelu alkoi hymyllä ja ystävällisellä kädenpuristuksella. Päivä oli kuulemma sujunut rauhallisesti, mutta keli toki oli mikä oli. Tyypillinen suomalaisen talven räntäsade. Miehet naurahtivat silti “But you know, it’s Finland.” ja hymyilivät.

Mielenosoittajien joukossa oli myös perheitä. Osa lapsista leikki kelistä huolimatta jonglöörauspalloilla. Muutamat vanhemmat olivat pysähtyneet lastenvaunujen kanssa tervehtimään irakilaisia. Ohikulkijoilla on kuulemma ollut sekä tukevia että haastavia mielipiteitä, mutta mielenosoittajat kertoivat että yrittävät olla kaikille ystävällisiä. Grillihiilistä oli pulaa ja lupasin tuoda niitä mukanani seuraavalla kerralla.

Tässä Ylen jutussa kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja, Terhi Koulumies sanoo seuraavaa: “Minä itse vetosin lautakunnan puheenjohtajana rakennusviraston virkamiesjohtoon, että he toteaisivat tästä pitkittyneestä mielenosoitustilanteesta aiheutuneen jo kohtuutonta haittaa ympäristölle. Se pitäisi purkaa ja siirtää jonnekin rauhallisempaan, syrjäisempään paikkaan, missä se ei niin häiritse.”

Koulumies jatkaa: “Siitä on tullut melua ja esimerkiksi savua ja on väitetty, että siellä olisi ollut tarpeiden tekoa leirin lähistöllä. Alue on laajentunut. Se haittaa kulkua siellä jalkakäytävällä. Ihmiset kävelevät pyörätietiellä, mikä aiheuttaa yhteentörmäysriskejä.”

Näkemys on mielestäni hyvin kaukana todellisuudesta. Irakilaisten mielenosoitus on melkein 10 metrin päässä kevyen liikenteen väylästä. Tämä leveys riittänee varsin hyvin jalankulkijoillekin. Liikenteen melun yli paikalla ei huomaa juuri ollenkaan rauhallisen mielenosoituksen ääniä. Korkeintaan vähän lasten iloista naurua silloin tällöin. Mielenosoituksen koko ei myöskään ole juuri muuttunut.

Tavallaan ymmärrän että keskustassa työtään tekeville kaupunginvaltuutetuille ja kansanedustajille on vaivaannuttavaa joutua arkensa keskellä kohtaamaan epäinhimillisen turvapaikkapolitiikan seuraukset. Tämä voi tuntua joistakin poliitikoista kohtuuttomalta. Mutta mielestäni oikeasti kohtuutonta on se, että nämä turvapaikkaa hakeneet äidit, isät, tyttäret ja pojat joutuvat valitsemaan kuolemanvaaran ja kadulla elämisen väliltä.

Ihmettelen poliitikkojen tarvetta maalata rauhanomaisesta ja lempeästä mielenosoituksesta pelolla leikkiviä mielikuvia. Pastori Marjaana Toiviainen muotoilee asian hyvin ministeri Paula Risikolle osoittamassa avoimessa kirjeessään: Turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta eri tavoin tukevia tahoja ovat esimerkiksi piispani Irja Askola, Helsingin seurakuntayhtymä, ortodoksinen yhteisö, Kiasma, Ateneum, Kansallisteatteri, kulttuurikeskus Caisa, yli sata tutkijaa ja professoria (linkki 5), lukuisat kansanedustajat, yrittäjät, taiteilijat ja kirjailijat. Minun on vaikea ymmärtää, miksi leimaatte oikeudenmukaisuutta ja yhteiskuntarauhaa rakentavat tahot, suomalaisen demokratian vahvistajat, äärikannan edustajiksi.

Suosittelen lämpimästi että sinäkin kävisit tervehtimässä Rautatientorin mielenosoittajia ohi kulkiessasi. Ja jos vain pystyt, ota grillihiiliä mukaan.

Written by

Dad. Geek. UX Director. Democracy activist. Founder of Silakkaliike and Safepoint community. Building a collective of researchers, scientists and activists.

Get the Medium app

A button that says 'Download on the App Store', and if clicked it will lead you to the iOS App store
A button that says 'Get it on, Google Play', and if clicked it will lead you to the Google Play store