Miten terapia auttoi minua?

Tämä on jatkokirjoitus aiemmalle kirjoitukselleni kiusaamisesta ja terapiaan hakeutumisesta. Luotan nykyään jo paremmin ihmisiin, mutta ystävyys- tai edes kaverisuhteiden ylläpito on joskus vaikeaa. Työkavereita näkee töissä ja joskus työn ulkopuolella. Mutta se että ottaisin tuttavaan yhteyttä ja sopisin jotain tekemistä, tuntuu yhä ajoittain raskaalta. Onneksi se sujuu nykyään silti paremmin kuin ennen. Olen myös onnellisesti kahden alakoululaisen perheenisä, harrastan paljon liikuntaa ja pidän työstäni. Se että voin nyt hyvin, on tulosta mm. onnistuneesta terapiasta. Kuvailen seuraavaksi lyhyesti ryhmäpsykoterapiaa, hahmoterapiaa ja muutamaa käytännön rentoutusharjoitusta, joista voi olla hyötyä mm. erityisherkille.

Minua auttoi huomattavasti muutaman vuoden kestävä melkein joka viikkoinen ryhmäpsykoterapia. Myös yksilöterapiasta oli apua, mutta ryhmässä sain kasvatettua luottamusta muihin ihmisiin. Siellä jouduin kohtaamaan ryhmätilanteita, joista en voi livetä ulos. Toisaalta sain auttaa muita ja vastaanottaa empatiaa turvallisessa ympäristössä. Ryhmäterapiassa pääsin tarkastelemaan suhtautumistani muihin ihmisiin ikään kuin laboratorio-olosuhteissa. Terapian aikana minulle paljastui kierre joka toistui kaikissa yhteisöissä: kun olin tarpeeksi sisällä porukassa, pakenin pois sanomatta mitään enkä ollut enää yhteydessä. Yritin tehdä saman terapiaryhmälle keksimällä mitä ihmeellisimpiä syitä, mutta lopulta sain kierteen katkaistuksi ja näin miten se kohdallani toimii. Huomasin myös että tulkitsin jatkuvasti muiden ihmisten toiminnan ja sanomiset vihamielisemmiksi kuin ne oikeasti olivat.

Terapiassa käydessäni ymmärsin myös hyvin nopeasti että syvälle iskostuneet henkiset haavat eivät aina ratkea samalla tavalla kuin leffoissa. Traumojen sanallistaminen ja järkeistäminen on tärkeää, mutta se ei usein riitä. Luottamuskolhut lähtevät vain ajan kanssa positiivisten vuorovaikutuskokemusten karttuessa. Terapia usein kuvataan elokuvissa siten että taitava terapeutti saa nokkeluudellaan potilaan oivaltamaan jonkin suuren ongelman itsessään, potilas itkee hetken ja sitten kaikki on hyvin. Joillekin saattaa riittää esimerkiksi kymmenen kerran ratkaisukeskeinen terapia, mutta itse tarvitsin pitkiä terapiajaksoja. Mutta oli pieniä oivalluksiakin, jotka avasivat joitain solmuja mielestä. Tässä yksi sellainen oivallus, jonka kirjoitin päiväkirjaani hahmoterapiaistunnon jälkeen:

Kävin äsken tapaamassa terapeuttia. Kerroin ensin niitä näitä päälimmäisiä fiiliksiä. Jossain kohtaa terapeutti pyysi minua piirtämään väriliiduilla kuvan itsestäni käyttäen vasenta kättä.

Piirsin kuvan, jossa on pääni ja hartiani. Minulla on vielä hymy kasvoilla, mutta pääni ympärillä on paksu jääkerros. Sisällä on kasa solmussa olevia eri värisiä lankakeriä. Piirsin ulkomaailman kosketukset harmaiksi ohuiksi viivoiksi, jotka eivät läpäise jäätä. Piirsin rintani päälle paksun mustan painon.

Aloin kertoa kuvasta. Kerroin että näytän muille hymyilevältä, mutten paljasta itsestäni mitään. Edes itselleni. Kerroin painosta rinnan päällä ja jääkuoresta. Kerroin vaikeasti hahmotettavasta itsestä jota lankakerät kuvastavat. Jossain vaiheessa jouduin yllättäen lopettamaan puhumisen koska minua alkoi itkettää ja tunsin raskaan painon hartioillani ja rinnallani.

Ajattelin että “hitto mikä sotku minä olen. Mutta toivoa voi silti olla.” Sitten aloin itkemään. Koin jonkinlaisen ylitsepääsemättömän musertavan tunteen. En tiedä mikä tunne se oli. Jokin sanaton ja ulkomuodoton musta loputon massa. Tunsin että käteni puutuvat ja pelkäsin että joudun paniikkikohtaukseen. Vieläkin tuntuu vähän rökiteltyltä, mutta uskon että olen saanut vähän heilulteltua ensimmäistä kiveä omassa muurissani. Luulen että oli itselleni koskettavaa kertoa miten hukassa tunnen itse olevani.

Terapeutti poimi myös esille että perustelen paljon asioita logiikalla, enkä puhu tunteistani. Luulen että rakensin jonkinlaisen henkisen berliinin muurin ympärilleni jo ala-asteella. Muurin ongelma on se etten pysty itse oikein hahmottamaan sitä.

Lopuksi muutama käytännön tekniikka akuutteihin tilanteisiin:

Vapaaksi ahdistuksesta -kirja sisältää hyviä rentoutustekniikoita jotka auttavat esimerkiksi paniikkikohtauksiin. Tässä itse hyväksi kokemani lihasrentoutus:

1. Makaa selälläsi.
2. Jännitä kädet nyrkkiin 10 sekunniksi ja päästä ne rennoksi.
3. Odota noin 20 sekuntia.
4. Jännitä seuraavaksi kaikki lihasryhmät yksitellen pitäen tauot välissä.
5. Noin 15 minuutin kuluttua olosi huomattavasti rauhallisempi.

Introverttisten piirteiden takia sosiaaliset tilanteet voivat kuluttaa paljon energiaa. Lisää energiaa saa ladattua esimerkiksi 5 minuutin mindfulness-harjoituksella. Tässä yksinkertainen harjoitus jonka voi tehdä esim. työpaikan vessassa:

1. Aseta kännykkään 5 minuutin ajastin.
2. Istu alas rauhalliseen paikkaan.
3. Sulje silmät ja suorista selkä.
4. Aseta kädet syliisi ja hengitä syvään ja rauhallisesti.
5. Keskity siihen miltä hengitys tuntuu.
6. Kun huomio siirtyy ajatuksiin, palauta se seuraamaan hengitystä.

Toivon että näistä on apua.

Keskusteluapua voi tarvittaessa hakea esimerkiksi näiltä tahoilta.