Verkkovihan vaikutuksista
Jouduin muuttamaan Twitter-tilini sekä muita sosiaalisen median tilejäni suljetuiksi ja kampanjointini on muutenkin vaikeutunut toistaiseksi.
Perussuomalaisten Suomen Uutiset -lehden sunnuntaina 10.3.2019 julkaistu mustamaalaava ja sanojani vääristelevä juttu sai jälkimaininkeineen häiriköt liikkeelle. Artikkeli mm. sai kuvalautapalvelussa aikaan vihalla ladattuja keskustelulankoja, joissa ilmeisesti kehotaan hyökkäyksiin minua kohtaan. Tämän lisäksi aloin saamaan lukuisia asiattomia ja uhkaavia viestejä sekä Twitterissä että yksityisessä Facebook-profiilissani.
Minua loukkaavan artikkelin tekeminen on mielestäni osa PS:n vaalitaktiikkaa. Olen nähnyt aiemmin että äärioikeisto/oikeistopopulisti toimii näin: etsitään ”vastapuolelta” yksi kohde, joka mustamaalataan ja jonka kimppuun yllytetään iso massa vihaisia kannattajia. Näin onnistutaan joskus vaientamaan esim. poliittiset kilpailijat, journalistit ja tutkijat.
Wikipediasta:
”Joulukuussa 2014 perussuomalaisten julkaiseman Perussuomalainen-lehden verkkosivusto vaihtoi nimekseen Suomen Uutiset. Suomen Uutiset ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin.”
Tässä on huomionarvoista se että PS:lle myönnettiin esim. viime vuonna valtion puoluetukea 5 630 650 €. Tätä verovaroista saatua tukea siis käytettiin myös tuon PS:n puoluelehden loka-artikkelin tekemiseen. Lehden nimimuutos saa sen lisäksi kuulostamaan uskottavalta medialta.
Pääkampanjointialustani on sosiaalinen media ja erityisesti Twitter, joten ei ole yllätys että tilien lukitseminen haittaa kampanjointiani.
Lisähaasteita tähän tilanteeseeni asettaa se, että lähimmäiseni vakavan sairastamisen takia jaksaminen on muutenkin ollut vähän kortilla. Olen myös lähtökohtaisesta keskivertoihmistä heikompi tällaisen kiusaamisen edessä, koska olin lapsena noin kymmenen vuoden ajan koulukiusattu.
En luovuta helpolla ja olen tietenkin yhä ehdolla, mutta en toistaiseksi voi kampanjoida kovin näkyvästi. En koe että henkeni tai terveyteni on parhaillaan uhan alla, mutta perheellisenä haluan pelata varman päälle.
Ajatuksiani löydät toistaiseksi tämän blogini lisäksi vaalikoneista.
—
Tarkempi kuvaus tapahtumista
Kirjoitin lauantaina 9.3.2019 Twitteriin kolmen twiitin ketjun, jossa kritisoin joidenkin verkkopalveluiden moderointia ja peräänkuulutin ylläpitäjien vastuunkantamista palveluihin ladattavasta sisällöstä.
Käytin esimerkkinä anonyymiyteen perustuvaa kotimaista kuvalautaa, joka kulkee nimellä Ylilauta. Se sattui vain tulemaan ensimmäisenä mieleen twiitatessani.
Valintaa tukevat mm. seuraavat asiat:
- Palvelun ylläpito ei tunnu reagoivan vaikka palveluun ladatusta loukkaavasta sisällöstä raportoitaisiin.
- Ylilaudalla on organisoitu yksittäiseen ihmiseen kohdistuvia verkkokiusaamiskampanjoita. Näiden yhteydessä on julkaistu kohteiden kuvia ja osoitetietoja ja puhelinnumeroita.
- Palvelun tietyt osiot sisältävät rasistista, ableistista, naisvihamielistä ja homo- sekä transfobista vihapuhetta.
Ylilaudalla, kuten monilla muillakin paljon käytetyillä sosiaalisilla verkkopalveluilla, on myös paljon neutraalia sisältöä ja oikeasti rakentavaa vuorovaikutusta: keskustelua leffoista, peleistä, arjesta ja jopa vertaistukiryhmiä yksinäisille ja sosiaalisesti ahdistuneille. Se siis tarjoaa hyödyllisen yhteisön monille, jos ei lasketa edellä listaamiani tietyissä palvelun osioissa nousevia ongelmia.
Twiitti-ketjussani toivoin yleisellä tasolla kaikkien sosiaalisten verkkopalvelujen ylläpidoilta parempaa moderointia. Esitin ajatuksen siitä, että joku puolueeni edustajista — päästessään eduskuntaan — tulisi luultavasti tekemään työtä vihapuheen kitkemiseksi verkosta, mm. kiinnittämällä huomiota siihen tarvitaanko vihapuheen määrittämiseksi parempaa lainsäädäntöä. Kirjoitin twiittiketjun välissä raflaavasti “vihayhteisöt pistetään säppiin”, jatkaen näin:
“Videopeleistä, ruokavinkeistä, kotiteatterin virittelystä tai mistä tahansa voi turista mielin määrin. Mutta esimerkiksi ne osat sivustoja on mielestäni saatava kiinni, joissa levitetään räikeää vihapuhetta ja masinoidaan kiusaamiskampanjoita yksittäisiä ihmisiä vastaan.”
En missään vaiheessa vaatinut “Ylilaudan sulkemista” tai “lain säätämistä Ylilaudan sulkemiseksi”.
Seuraavana aamuna Suomen Uutiset julkaisi artikkelin tällä otsikolla:
“Feministipuolueen ehdokas sulkisi suositun Ylilauta-keskustelupalstan”
Artikkelin on kirjoittanut perussuomalaisten Suomen Uutiset -julkaisun päätoimittaja ja kansanedustajaehdokas Matias Turkkila. Hän ei ole missään vaiheessa lähestynyt minua esimerkiksi pyytääkseen tarkennusta tai kommenttia.
Suomen Uutisten artikkelin julkaisun jälkeen aloin saamaan häiritseviä uhkaavia viestejä, joista kirjoitin tämän tekstin alussa. Joissain kysyttiin “nukuinko yöni hyvin”, toisissa mainittiin pään irroittaminen tai katolta putoaminen. Suuri osa oli asiattomia ja käsittääkseni kunnianloukkauksen merkit täyttäviä haukkumaviestejä. Viestejä löytyy Twitteristä, Facebookista, Ylilaudalta ja Suomen Uutisten kommenttiosiosta.
Suositukseni kuvalautojen ja muiden sosiaalisten verkkopalvelujen ylläpitäjille
Suosittelisin itse vastaavien verkkopalveluiden ylläpitäjille, että he kieltäisivät ja pyrkisivät aktiivisesti siivoamaan maalituskampanjat, kunnianloukkaukset ja rikoksen tunnusmerkit täyttävän vihapuheen pois palveluistaan. Uskon että monet näiden yhteisöjen aktiiviset käyttäjätkin toivovat että kiusaamista olisi vähemmän, mutta eivät välttämättä uskalla sanoa tätä ääneen.
He tarjoavat yhteisöjä, jotka tuovat tärkeää sisältöä monien elämään. Pitämällä huolta yhteisöjen turvallisuudesta ja siitä että niissä vihanlietsomisen sijaan autetaan ja tuetaan toisia, saataisiin aikaan iso positiivinen yhteiskunnallinen vaikutus. Olen itse nähnyt ja kokenut miten tällainen yhteisö voi antaa paljon tukea.
Sananvapaus ja sen puolesta kamppailu on minulle tärkeää. Puuttumalla vihapuheeseen ja kansalaisten vaientamiseen pyrkiviin vihakampajoihin, myös sananvapauden tila paranee.
Jos joudut itse vihakampanjan kohteeksi, tutustu näihin:
- Journalisti: Vihakampanja käynnistyy — toimi näin
- Verkkoviha.fi — Meitä ei vaienneta ry
- Oikeusministeriö: Against Hate!
- Someturva.fi
Lisää aiheesta: