Milloin blokata häiriköivä tili Twitterissä?

Johannes Koski
4 min readJan 24, 2019

--

Tällainen ilkeämielinen kommentti sai minut blokkaamaan kyseisen Twitter-tilin

Saatan joskus käyttää twitterin blokkitoimintoa esimerkiksi ylläolevassa kuvakaappauksessa näkyvän solvauksen seurauksena. Käytän toimintoa myös nähdessäni selvästi rasistisen kirjoituksen tai muuta vastaavaa vihapuhetta. Näin suojelen myös seuraajiani vahingolliselta sisällöltä.

Lisäys 11/2020: Muutama esimerkki verkkohäiriköinnistä:

PS:n kuntavaaliehdokas Jiri Keronen tulistui QAnon-sisältöä levittävän Youtube-tilin sulkemisesta 30.10.2020
Oululainen Junes Lokka tulistui QAnon-sisältöä levittävän Youtube-tilin sulkemisesta 30.10.2020

Jokainen päättää itse omat syynsä blokkaukseen

On täysin hyväksyttävää ja useissa tapauksissa erittäin suositeltavaa blokata toinen tili, kun sitä käytetään esimerkiksi häiriköintiin. Twitter on vain yksi monesta sosiaalisesta mediasta, ja jokaisella on oikeus määritellä kenen kanssa siellä haluaa vuorovaikuttaa.

Esimerkiksi kysymystulvalla rasittaminen on yksi nettihäiriköinnin olomuoto. Siten yritetään sotkea keskustelua ja saada kohde käyttämään aikansa ja energiansa hyödyttömään vääntämiseen. Nämä sarjakuvat määrittelevät ilmiön hauskasti:

Suosittelen tutustumaan Alt-Right Playbook -videoihin, esimerkiksi tähän:

Alt-Right Playbookissa on hyviä vinkkejä nettitrollaajien ansojen välttämiseen

Blokkaamista ihmettelevät usein henkilöt, jotka joutuvat harvoin verkkokiusaamisen tai vihapuheen kohteeksi. Blokista taas hermostuvat usein verkkokiusaajat ja vihapuhujat, koska sen jälkeen he eivät voi kiusata yhtä helposti ja vihaviesteiltä lähtee vähän jalustaa pois.

Joskus blokkaamista on verrattu ”poliittiseen sensuuriin”. Tämä väite on lähinnä huvittava. Kuka tahansa blokatuksi tullut voi lukea blokin tehneen käyttäjän viestejä vaikkapa avaamalla selaimen incognito-ikkunan tai kirjautumalla ulos omasta Twitter profiilista. Twitter ei ole eduskunnan täysistunto tai Virallinen lehti, se on yksi some muiden joukossa.

En usko että Twitterin blokkaamista käytetään ensisijaisesti ”omien kuplien luomiseen”. Usein sillä pyritään vain vähentämään verkossa liikkuvan vihapuheen näkyvyyttä sekä pitämään huolta omasta jaksamisesta ja keskustelun laadukkuudesta. Itse vihapuhe rajoittaa sananvapautta, sillä sen avulla yritetään pelotella mm. journalisteja, poliitikkoja ja tutkijoita vaikenemaan.

Toimin itse näin kun havaitsen häiritsevän tilin: käyn läpi hyökkäävän tai mahdollista vihapuhetta sisältävän viestin postaajan twiitti-historiaa ja päätän sitten miten toimia. Aivan mitättömistä syistä en lähtisi blokkaamaan, mutta jokaisella on oikeus päättää tästä omilla perusteillaan.

Koska olemme ihmisiä, saatamme tehdä virheitä blokkitoiminnonkin kanssa. Pelkään että olen oman taustani takia joskus herkempi käyttämään tätä toimintoa kun kohtaan ilkeämielistä viestittelyä. Blokin voi onneksi myös poistaa heti kun ymmärtää ettei se ollutkaan aiheellinen.

Blokkaukseen liittyen haluan painottaa tätä: jos ihmistä ahdistellaan esimerkiksi rasistisilla viesteillä tai vihapuheella, tällöin kohteella ei ole mitään velvollisuutta lähteä tarkastamaan twiitti-historioita tai jäädä odottelemaan mahdollista pahoittelua ennen blokin tekoa.

Twitterin toimintoja:

  • Block: Blokattu Twitter-tili ei näe viestejäsi eikä voi vastata niihin. Sinun tililtäsi lainatut viestit eivät myöskään näy tälle tilille. Tili ei voi tägätä sinua viesteihin, eikä lähettää sinulle yksityisviestejä.
  • Mute: Vaimennettu Twitter-tili voi vastata viesteihisi ja seuraajasi näkevät vastaukset, mutta et näe niitä itse. Riskinä on se että seuraajasi altistuvat mahdolliselle vihapuheelle ja solvauksille.
  • Report: Raportointia kannattaa käyttää aina kun törmäät esimerkiksi rasistiseen viestiin tai vihapuheeseen — Twitter reagoi raportointiin nykyään paremmin.

Bonus: Maalittamisen välttäminen

Blokkaaminen antaa suojaa myös niin kutsutulta maalitauluttamiselta. Tämä on kiusaamiseen johtava toimi, jossa esim. otetaan yksi kohteen twiitti pois kontekstista ja esitetään kohde huonossa valossa. Tästä syntyy kymmenien tai jopa satojen käyttäjien porukka, joka saattaa häiritä myös kohteen työnantajaa ja muita kontakteja.

Jos haluat välttää toisen käyttäjän maalittamista vahingossa: Käytä ”retweet with quote”-toiminnon sijaan kuvakaappausta twiitistä ja poista kaikki yksilöivät tiedot esimerkiksi mustilla laatikoilla. Näin et aiheuta kohtuutonta haittaa toiselle. Joissain tilanteissa tälle ei ole tarvetta. Esimerkiksi jos kyseessä on vaikkapa näkyvä ja tunnettu poliitikko, joka itse törttöilee somessa.

Olen joutunut muutamia kertoja maalituksen kohteeksi mm. joidenkin poliitikkojen toimesta. Tuntuu ahdistavalta saada netissä iso porukka kimppuunsa ja nähdä miten itsestä puhutaan pahaa avoimesti. Tämä tunne vie itseni joskus takaisin ala-asteen asfalttipihalle ja kiusaajien keskelle.

On siis täysin ok blokata häiritseviä tilejä.

Lapsuudessaan koulukiusatuksi joutuneen solvaaminen ei anna käyttäjästä kovin rakentavaa mielikuvaa.

Lisätietoja blokkaamisesta

--

--

Johannes Koski
Johannes Koski

No responses yet